Milloin synnyttämään lähtö???
Mikähän taika siinä on, että synnytyssairaalaan lähdetään yleensä keskellä yötä? Ei sillä tavalla rauhallisesti ja hallitusti kuin synnytysvideoissa, joita neuvolassa katseltiin.
Yleensä lähtö tapahtuu pikamarssia ja hermostuksesta hötkynä, vaikka hetkeen on valmistauduttu jo useita viikkoja.
Neuvolan ohjeen kehoittavat pakkaamaan kassin valmiiksi pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Moni on kyllä lähtenyt synnyttämään vain neuvolakortti mukanaan – hammasharjakin on kiireessä unohtunut, puhumattakaan vauvanvaatteista tai imetysliiveistä.
Ensisynnyttäjän kannattaa lähteä sairaalaan, kun parin tunnin ajan on tuntunut
- Säännöllisiä, tiheneviä supistuksia, jotka kestävät kerralaan vähintään 45 sekuntia ja toistuvat 5-10 minuutin välein
- TAI kun lapsivesi menee.
Uudelleensynnyttäjän pitää lähteä matkaan jo hiukan aikaisemmin, sillä odotettavissa on yleensä nopeampi urakka, eli
- Kun supistukset ovat säännöllisiä ja kestävät 30 sekuntia.
- Jos lapsivesimenee
- Jos tulee veristä vuotoa tai ilmenee kovaa kipua.
Verinen, limansekainen vuoto merkitsee yleensä niin sanotun limatulpan irtoamista. Se on merkki synnytyksen lähestymisestä, muuta sen jälkeen voi kulua päiviä tai jopa viikko ennen kuin varsinaiset supistukset alkavat.
Yleensä kaikki pelkäävät menevänsä sairaalaan liian aikaisin, ja menevät sitten kuitenkin. On turhauttavaa joutua kääntymään takaisin kotiin, kun on pontevasti lähtenyt synnyttämään. Joskus käy niinkin että supistukset loppuvat sairaalan ovella.
Kokenut kätilö neuvoo: ole kotona, kunnes supistuksista alkaa tulla hiki. Kun alkaa tuntua, ettet enää kestä kiertää kotinurkkia, lähde matkaan. On hyvä soittaa sairalaan ennen lähtöä. Jossain vaiheessa matkalla synnyttämään mielessä käväisee ajatus: voisikohan tätä mitenkään perua??
Lähde: Kaks'Plus, Suuri Vauvakirja (WSOY)
<< Takaisin
© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty