Esikoiseni synnytys 18.05.2005

18.5. heräsin yöllä pariin otteeseen, kun tuntui ihan siltä, että mahatauti ois iskemässä. Ryntäsin veskiin ja varpuset lenteli, mutta silti maha kramppasi ihmeellisesti. Unen pöpperössä en tietenkään tajunnut että kysehän oli supistuksista. Kolmannen kerran kun sama toistui, aloin olemaan sen verran hereillä, että meni jakeluun, mikä on homman nimi.

Kello 05:00 nousin ylös, ja rupesin värkkäilemään aamupalaa ja ravaamaan ympäri kämppää, supistukset alkoi pikku hiljaa olemaan hieman kivuliaita. Niitä tuli jo suhteellisen taajaan, n. parin minuutin välein, ja pituutta oli n. 20-25 sekuntia.

Kello 06:00 alkoi supparit olemaan jo erittäin kivuliaita, ja miestä kun menin herättelemään, että hän lähtisi töihin, jouduin jo oikein taipumaan kumaraan kivusta. Ajattelin kyllä koko ajan, että nää on vielä niitä lieviä supistuksia…

Mies lähti sitten seitsemäksi töihin ja mä jäin kotiin kärvistelemään supistusten kourissa. Kävin siinä sitten suihkussa, että supparit helpottaisi, mutta eipä tuosta hirveesti apua ollut. Oltiin aamulla juteltu, että kattellaan josko miehen ekalla kahvitunnilla joudutaan lähtemään näyttäytymään synnärille, siis siinä 9 aikoihin. 8 jälkeen alkoi supistuten kipu olla jo sitä luokkaa, että kävin oksentamassa vessassa mahan tyhjäksi. Miehelle soitin mutta tää ei vastannut, ja lähetin tekstari perään että koita NYT tulla jo kotiin… N. puol 9 aikoihin mies sitten tulikin, ja kehoitin häntä käymään vielä kaikessa rauhassa suihkussa, että ei meillä mikään kiire oo.

Koko ajan olin sitä mieltä, että ne vielä passittaa meidät kotiin sieltä synnäriltä. Olin ihan varma, että supistusten kipu on vielä ihan mitätöntä. Odotin koko ajan, että ne muuttuis entistä kivuliaammiksi.

Synnärille saavuttiin n. 09:00 ja kävelin vaivalloisesti sisälle. Nuori kätilö tuli meitä ottamaan vastaan ja pisti hetkeksi istumaan odotusaulaan siksi aikaa että hän hakisi mun paperit. No, pian siitä sitten päästiin sinne toimenpidehuoneeseen, jossa mut iskettiin käppyräkoneeseen kiinni. Hyvin piirtyi vauvan sydänäänet, mutta mun supparit ei näkyny käyrillä lainkaan. Sekös mua lannisti ja ajattelin että mä kuolen… Supistukset oli niin kivuliaita, että mä voihkin ääneen kivusta. Mies piti kädestä kiinni ja se helpotti kummasti.

Kun siinä vähän aikaa niitä käppyröitä oli piirtynyt, kätilö pyysi mua riisuutumaan ja teki sisätutkimuksen. Mä oisin varmasti tippunut tuolilta, jos oisin istunut, niin äimän käkenä olin, kun kätilö sanoi kohdun suun olevan auki jo 5-6 cm ja kohdun kaulan hävinneen kokonaan. Kivut hävis sen siliän tien. Ei supistukset tuntuneet enää juur lainkaan pahoilta. Kävin pikaisesti siinä suihkussa ja vaihdoin ne oi niin ihanat sairaala vaatteet päälleni ja lähdin käppäilemään synnytyssaliin kätilön perässä, kun mies meni vaihtamaan vaatteita. Mies kysäisi siinä kun sisätutkimus oli tehty, että ette taida enää lähettää meitä kotiin, niin kätilö vaan naureskellen totes, että ”juuei, nyt lähdetään synnyttämään”.

Synnytyssalissa sitten kokeiltiin uudestaan kohdunsuun tilannetta, ja kovaa vauhtia paikat aukes… Puol tuntia ekan tutkimuksen jälkeen oli paikat auki jo 8 cm ja puol tuntia siitä jo 9 cm (oikealla puolella oli enää lippa)!! Supistuksen tullessa puristin miestä kädestä ja hengittelin rauhallisesti. Pari kertaa vedin ilokaasua kokeeksi kätilön pyynnöstä, mutta äkkiä sysäsin pois, kun tuli niin huono olo. Kun paikat oli tuon 9 cm auki, alkoi tulla hillitön ponnistamisen tarve. Siinä sitten huohottelin kyljelläni kun kätilö kielsi ponnistamasta. Sen verran käännyin selälleni, että kätilö puhkaisi kalvot ja iski anturin pojalle päähän, että saatiin sydänkäyrää piirtymään paperille, kun joku vanhempi kätilö kävi kitisemässä, et pitää olla paperilla sydänkäyrää kun se on arkistoitava dokumentti tai jotain…

Pian tuo 9cm muuttui 10ksi kun kätilö avitti vähän kädellään, ja se ei tuntunut hirveän mukavalta. Yhdessä vaiheessa lääkäri kävi jo ehdottelemassa, että jos puhkaistais kalvot ja pistettäis kohdunkaulan puudute, mutta mä en lämmennyt ajatukselle… Muutenkin paikat aukes niin hurjaa vauhtia, että miks pitäis ruveta vielä nopeuttamaan.

Siinä joskus 10 jälkeen sitten sain luvan ruveta ponnistelemaan. Vähän oli aluks hankala suunnata sitä ponnistusta oikeaan suuntaan. Ja mulla oli supistukset vielä niin pirun lyhkäsiä, että kerkesin ponnistamaan vaan pari kertaa supistuksen aikana. Jossain vaiheessa kätilö sitten iskikin mulle kanyylin käteen ja oksitosiinia tippumaan, että saatiin supistuksista pidempiä. Pääsin ponnistamaan sen kolme kertaa supistuksen aikana, ja silloin alkoikin sitten tapahtua, ja pikkuinen alkoi liikkua mukavammin kohti ulospääsyä. Epparin joutui täti leikkaamaan, ja pian sen jälkeen syntyikin pää. Mua käskettiin olla ponnistamatta, että kätilö saisi imettyä hengitystiet puhtaaksi, mutta pikkuinen oli päättänyt tulla vauhdilla maailmaan ja suorastaan syöksyi ulos minusta niin kovalla vauhdilla, että hyvä et toinen kätilö sai koppia. Siinä sitten imivät hengitystiet ja nostivat pienen mun rinnalle. Ja poikahan sieltä tuli!

Kätilön kursittua mun paikkani kasaan, isukki lähti hakemaan autoon unohtunutta kameraa. ja minä pääsin ensimmäistä kertaa tyydyttämään poikamme ruuantarvetta. Kun poika oli vähän aikaa imenyt rintaa, kävivät kätilö ja isukki mittaamassa meidän pojan. Pituutta oli 47 cm, painoa 3360g ja pipo 35cm. Sitten kapaloon ja omaan petiin.

Saatiin siinä sitten onnittelu teet, ja että tekikin hyvää saada pöperöä. Sen jälkeen minä kävelin suihkuun ja sitten osastolle. Olo oli enemmän kuin onnellinen!

Yhteenveto:
Pvm: 18.5.2005, 10:58
Synnytyksen kesto: 5h 10 min
Synnytystapa: alatie
Kivunlievitys: ei mitään
Ponnistusasento: puoli-istuva
Istukka ja kalvot: täydelliset
Lapsivesi: Kalvot puhkaistessa kirkasta, pojan syntyessä vihertävää. Määrä oli normaali.
Mitat: pituus 47cm, paino 3360g, pipo 35cm
Synnytyksessä mukana: Mies ja kätilö (toinen kätilö avustamassa just lapsen syntymä hetkellä)

Ajatuksia synnytyksen jälkeen: Kätilö oli aivan ihana! Todella kannustava ja mukava, ja jaksoi kuunnella mun typeriä juttuja, joita päästin suustani aina supistusten välissä. Kipua ei tuntunut juur lainkaan, ja varsinkin ponnistuvaihe oli tosi mukava, kun ainut, mikä tuntui epämiellyttävältä oli epparin leikkaaminen ja se, kun pää tuntui synnytyskanavassa just ennen kuin tuli ulos. Olisin ollut heti valmis synnyttämään vaikka uudelleen. Hauskinta oli, että olin niin väsynyt yön valvomisesta, että ponnistusvaiheessa pilkein supistusten välissä ja miehelle sanoin, että voisin vaikka nukkua vähän aikaa.

 

 

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty