Oli heinäkuun 7.päivä, kello lähenteli yön tunteja, kun maailmaan saapui oma pienokaiseni. Synnytyskertomustani voisin kuvitella erilaiseksi verrattuna muihin, vaikka maailmassa ei ole kahta täysin samanlaista synnytystä. Laskettu aikani oli 2.7.2005. Periytyvän, vaarattoman, elämää haittaamattoman munuaistautini vuoksi jouduin käymään erityisseurannassa koko raskauteni ajan. Oli lääkäriä ja neuvolaa, joka viikko kumpikin vuorollaan. Näin asian muistaisin. Synnytyksen jälkeen "nuppi himmeni" ja kaikki raskauden tuomat vaikeudet unohtuivat saman tien. Myös se lamauttava kipu, jonka luulin vievän minut suoraan itse Viikatemiestä tapaamaan on jossakin muistini tavoittamattomissa. 9.6. käydessäni kontrollissa oli verenpaineeni 151/103 ja jouduin äitiyspoliklinikalle tarkkailtavaksi pariksi päiväksi. Minulla diagnosoitiin lievä raskausmyrkytys. Kahden päivän kuluttua pääsin kotiin, kaksi päivää kotiinpääsyn jälkeen alkoi silmissä pimetä ja jouduin sinne uudestaan kahdeksi päiväksi. Mitä tekemistä tällä on minun synnytykseni kanssa? Aivan. Laskettuna päivänä olin jälleen aivan tavallisella poliklinikkakäynnillä myrkytykseni takia, josta lääkäri käski minun jäädä sairaalaan sisään. Muistan elävästi sanat: "Nyt on niin, että sä lähdet täältä seuraavan kerran vauvan kanssa". Riemastuin. Olivathan loputtomat sairaalassaravaamiset saaneet minut hermoromahduksen partaalle ja kun mitään ei kuulunut, oli jokaöinen nukkuminen turvotus jaloissa ja muualla todella ärsyttävää. Plus lääkärikäynnit kahdesti viikossa. Puhumattakaan ison mahan kanssa könyämisestä joka paikkaan. Toinen päivä heinäkuuta siis jouduin sisään. Tämä päivä oli lauantai ja minulle kerrottiin, että käynnistäminen aloitettaisiin alkuviikosta kohdunsuulle laitettavien tablettien avulla. Riemastuin. Eihän odottamista olisi enää kuin päivän, pari. Sitten katsottaisiin, lähtisivätkö supistukset käyntiin vaiko eivät. Ärsytti, kun ei mitään voitu sanoa varmasti. Se vaikuttaa kuulemma eri tavalla eri ihmisillä. Käynnistys aloitettiin tiistaina, koska maanantaina oli niin paljon kiireellisiä sektioita ja muita, että minä pystyin kyllä odottamaan. Kestin sen päivän hampaita kiristellen ja vannoin, etten enää koskaan aio saada raskausmyrkytystä ja kokea kaikkea uudestaan. Vannoinpa jopa, etten koskaan enää aio tehdä lapsia. Se päätös on nyt pyörretty. Käynnistystabletit eivät edistäneet kohdunsuun tilannetta kuin vähän. Minulle tuli kyllä kipeitä supistuksia, mutta ei kamalan kipeitä verrattuna niihin todellisiin supistuksiin, jotka tulivat sitten synnytyssalissa. Mutta siitä myöhemmin. Synnytystä käynnisteltiin kaksi päivää. Niinä aikoina sain uusia ystäviä huonetovereistani ja yksi toisensa jälkeen lähtivät hekin kuka sektioon, kuka saliin. Tiesin, että minäkin olisin siellä kohta, joten en vetänyt asioista suuremmin tää-on-niin-epistä-miks-noi-saa-lähtee-ja-mä-en- kohtauksia. Supistukset loppuivat aina öisin. 6.päivä heinäkuuta illalla olin normaalissa dopplerissa ja vauvan sydänäänet tekivät aaltomaisia laskuja. Soitin kätilön paikalle ja hän kävi soittamassa lääkärille, koska lääkäri oli sillä hetkellä jossakin avustamassa jotakuta muuta. Ei siis voinut tulla paikan päälle. Odottelin ehkä kaksi minuuttia ja kätilö tuli takaisin sanoen: "No niin, tuli tuomio: saliin". Siellä itkin elämän vääryyttä vuorossa olevalle kätilölle, joka lohdutteli minua ja sanoi, että minun täytyy nukkua hyvin, jotta jaksan. Olin tuolloin täysin väsynyt kaikkeen: sairaalakäynteihin, tapahtumattomuuteen ja muuhun. Sain luksusluokkaa olevat iltapalat sinne: vettä, mehukeittoa, paahtoleipää hienoine päällyksineen, jopa jäätelöä! Kahden nukahtamislääkkeen voimin nukuin makoisasti 10 tuntia ollen koko ajan käyrässä. Aamulla koin elämäni herätyksen. Puoli yhdeksältä heräsin siihen, kun sinne tuli kymmenkunta henkilökunnan jäsentä: lääkäreitä ja kätilöitä, jotka jatkoivat toistensa lauseita kuin Tupu, Hupu ja Lupu. Olin täysin pyörällä päästäni

 

 

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty