Esikoiseni laskettuaika oli 17.7 mutta lähtö tuli vasta 22.7, vaikka tosin olin ollut sitä mieltä jo tovin ettei se tule sieltä koskaan ulos, mutta juuri kun sitä vähiten odotti niin n.klo.5.20 heräsin siihen että tunsin sängyn kastuvan, nousin ylös vuoteesta ja sanoin miehelleni että "minusta tuntuu että lapsivesi meni", samalla valuen lapsivettä pitkin makuuhuoneen mattoja. Soitin Synnytysosastolle ja sieltä täti sanoi että pikkuhiljaa sitten pitäisi sairaalaan lähteä. Supistuksista ei ollut tietoakaan. No, pääsimme siis sairaalaan asti ja kätilö hieman vilkaisi tilannetta, sitten saimme huoneen missä voisimme odotella jos vaikka tulisi supistuksia, mutta ei, niitä ei vain tullut.Mieheni lähti töihin..Sitten vaihtui vuoro ja tämä seuraava kätilö otti lapsivesi-tikku testin koska epäili että näinköhän minulta mikään vesi ollut mennytkään, (niinkuin tämmöisessä asiassa yrittäisin huijata;)), mutta tikku tulos oli positiivinen eli kyllä vain se oli lapsivettä mitä tuli, sitten alettiin selittää että josko ois puhjennut kalvo vain ylhäältä,ja sieltä hieman tihkuisi vettä.. ARGH! päättäisi jo että synnytänkö vaiko en.. no kotia en saanut lähteä kuitenkaan joten kävin hieman juoksentelemassa aika ajoin sairaalan poluilla.. Jotain heikkoja yrityksiä supistella ilmaantui.. Lääkäri tuli tutkimaan ja ilmoitti että synnytys kuitenkin on käynnistynyt että kohdunkanava oli lähtenyt häviämään, sitten taas puuduttavaa sydänääni seurantaa ikuisuus, sitten verikokeita. Illansuussa, koko päivän kärvisteltyäni supistukset alkoivat hieman voimistumaan, mutta kätilö ilmoitti että lääkärin kanssa sovittu että aletaan antaa supistuksia lisäävää ja tehostavaa tippaa kun oli tulehdusarvot nousseet.n.klo 21 alettiin tiputtaa litkua suoneen ja kun mieheni ilmaantui töiden jälkeen 22.20 sairaalaan oli jo tuskat kamalat.Nojasin kiikkutuoliin koska se oli ainut paikka missä tuntui että pystyn hengittämään, supistuksia tuli todella tiheästi, tuskin kerkesi toinen loppumaan kun toinen jo alkoi.. ajantaju hämärtyi aivan kokonaan.. Sitten kätilö tuli kysymään haluaisinko peräruiskeen, no totta hemmetissä, en halunnut ruveta pöydällekkään sitten, no tiedätte kyllä;) Sitten Kätilö ( josta en hirveämmin pitänyt inhottavan asenteen takia) kysyi haluaisinko kivunlievitystä, sain 100ml kipulääkettä suoneen ja kokeilin akvarakkuloita, sattui aivan pirusti, tosin en sano ettei niitä kannata kokeilla, ne eivät vain minulle auttaneet ollenkaan. Sitten jossain vaiheessa siirryimme synnytyssaliin, siellä sain kokeilla ilokaasua, se oli aivan hirveää , tuntui että olisi ollut pahemmassakin pöllyssä mutta kivut tuntuivat kahta kauheammin, päätin olla ottamatta sitä enempään, sitten kätilö tuli tekemään taas sisätutkimusta ja vaikka kuinka rukoilin että hän odottaisi että supistus menee ohi niin avasi väkisin jalat kuin ei olisi kuullut mitä puhun ( näin joka kerta, oliko aivan välttämätöntä kun lääkäri kuitenkin ymmärsi pyyntöni) , no en muista mitä hän sanoi tilanteestani mutta kutsui anestesialääkärin paikalle laittamaan epiduraalin, sen laittaminen ei tuntunut missään, kauheinta oli olla paikoillaan kun supisti niin että meinasi taju lähteä. no epiduraali kuitenkin vei hieman kipuja pois vaikkei niitä kokonaan poistanutkaan, mutta nyt oli sentään siedettävät kivut. Mutta kun kivut muuttuivat siedettävämmiksi alkoi niin hillitön ponnistamisen tarve että puristin jalkoja yhteen minkä pystyin ja vaikka kuinka yritin niin keho vain ponnistaa vaikka kuinka yritin olla ponnistamatta ( kun lupaa siihen en saanut kun ei ollut paikat vielä täysin auki) Pyysin saada nousta seisomaan ja kinasteltuani hieman kätilön kanssa ( aivan kuitenkin suht asiallisesti) sain luvan nousta jaloilleni, sitten vauvalta hävisi sydänäänet ja oli pakko käydä takaisin makuuasentoon, olo oli aivan kamala, sitten sainkin luvan ponnistaa, ai luoja miten ihanalta se lupa tuntui, ja minähän ponnistin ja ponnistin uudelleen ja klo 4.15, 23.7,siinä se oli,3310g 49cm,tyttö, jolla oli tukkaa aivan älyttömästi,"voi jessus miten hieno tukka!",sanoin, ja hymyilytti ja itketti yhtäaikaan;) , kivut loppuivat kuin seinään kun ei ollut supistuksia eikö tarvetta ponnistaa ja taisi vielä olla lääkitystä kuitenkin. Hieman repesi paikat kun niin vauhdilla tyttö maailmaan tuli mutta tikkauksen aikana vedin ilokaasua ja se auttoi jopa.Kokemus oli aivan uskomaton enkä vaihtaisi sitä mihinkään, synnytyskipua ei voi kuvata millään, siitä kivusta seuraava aste olis varmaan kuolema;) mutta siitä selviää ja hemmetti miten voi olla sitten ylpeä itsestään! (ja loppujenlopuksi aloin melkein pitää kätilöstäkin;)) Onnea synnytykseen;)

 

 

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty