elikkä,luin yhden synnytyskertomuksen ja halusin myöskin kertoa omani ja
miten sen koin vaikka siitä onkin jo hetki aikaa..

kokonaiskesto 30h 05min
ponnistusvaihe 16min

22.3 olin 12 aikaan suihkussa ja huomasin että limatulppa irtosi ja
innostuin heti että kohta mennään synnytämään.mieskin oli onnesta sekaisin
kun tuli töistä ja oli melkein heti lähdössä sairaalaan vaikkei supistuksia
tai mitään tullut..

vuorokausi vaihtui  23:n päivän puolelle, vähän yli puolen yön,olin juuri
mennyt nukkumaan kun havahduin supistuksiin.siinä vaiheessa olin siis ollut
yli 14h hereillä ja ehdin vain vähän torkahtaa..aloin seuraamaan kellosta
supistusten väliä ja kahden aikaa väli alkoi olla 6-7min ja kesto lähemmäs
minuuttia. herätin miehen pyörimällä sängyssä ja kysyi että miksi en nuku.
kerroin että supistuksia on tullut jo pari tuntia ja hän pomppasi sängystä
ylös :)
söimme parit leivät ja yritin rauhoitella häntä että ei mitään kiirettä
vielä mutta hän oli päättänyt että nyt mennään synnytämään. joten lähdimme
sairaalaan ja kello oli 04.20 kun pääsimme synnytysvastaanotolle. kätilö
pisti minut sydänkäyrälle ja supistusten väli oli n. 6min. lääkäri tuli
hetken kuluttua ja minut pyydettiin sisätutkimukseen.
olin aina kammoksunut sisätutkimuksia koska ne ovat aina sattuneet ihan
hirveästi. lääkäri oli vielä isokokoinen venäläismies jonka kädet oli kuin
lapiot.
hän tutki kohdunkaulan ja sanoi että avautunut sormenpään verran.

kätilöt lähettivät kävelemään ympäriinsä ja sanoivat että tule takaisin kun
tuntuu että tarvitset kipulääkettä eli 05.00 aamulla kävelimme pitkin tyhjiä
sairaalan käytäviä,supistuksia tuli koko ajan ja vaikka tuntui kipeiltä niin
nauroimme vain koska olimme niin innostuneita.olin päättänyt että en halua
kipulääkkeitä.

10.00 aikaan aamulla uudelleen lääkärin tutkittavaksi,ja VOI EI, kohdun
kaulaa vielä jäljellä ei avautunut yhtään..eli ensimmäinen lääkäri teki
väärän arvion. ja kohdunsuu kaikenlisäksi niin takana että tutkimukset
sattuivat paljon. ja taas kävelemään ympäriinsä.
koko sen päivän me kävelimme  ympäriinsä,kävimme sairaalan kahvilassa
syömässä jne. mutta kotiin meitä ei enään lähetetty. taas uusi tutkimus
17.00, EIKÄ VIELÄKÄÄN YHTÄÄN AUENNUT,mutta kohdunkaula oli hävinnyt.. eli
supistuksia,kipeitä ja tiuhaan,oli tullut nyt 15h eikä mitään ollut
tapahtunut kohdunsuulla. mieheni kanssa molemmat alkoivat olemaan todella
väsyneitä.minä olin ollut hereillä 31h ja mieheni 35h.. supistukset vaan
kovenivat ja menimme synnytysvastaanoton lepohuoneeseen istumaan,yritimme
nukkua mutta supistusten takia en saanut unta joten lämmitin hernepussin
jota pidin vatsalla. mieskään ei saanut nukuttua.

23.00 meidät vietiin synnyttämättömien osastolle,josta sain edes
sängyn.supistuksia tuli nyt n. 4-3min välein ja kesti lähemmäs 1,5min ja
sattui. osastolla vaihtui kätilö joka tuli tutkimaan minut,KOHDUNSUU EI
VIELÄKÄÄN AVAUTUNUT kuin sormenpään verran.hän halusi antaa minulle lihaksia
rentouttavan kipulääkkeen jonka pitäisi helpottaa avautumista,vastustelin ja
sanoin etten halua lääkkeitä mutta hän ylipuhui mieheni sen
tarpeellisuudesta ja minun sanalla ei ollutkaan väliä.se ei auttanut mitään
vaan aloin oksentamaan,vapisemaan ja näin sumua.kun sivuoireet menivät
ohitse lähdin kävelemään koska en kestänyt maata supistusten aikana eikä
pistoksesta ollut MITÄÄN apua.hän sanoi hoitavansa meidät
synnytyssaliin.vaikka supistukset olivat kivuliata niin ne eivät haitannut
minua,eikä kipu ollut ongelma vaikka  yleensä olen hyvin kipu
herkkä,oikeastaan nautin supistuksista koska tiesin etä kohta vauva
syntyy.ongelma oli se että olin aivan väsynyt ja mitään ei tapahtunut.

24.3 klo 00.10 pääsimme saliin ja sain alleni terapiapallon joka helpotti
supistuksia ja sain ilokaasun joka auttoi todella hyvin supistuksiin.kätilö
sanoi että lääkäri tulee kohta,miettikää valmiiksi että haluatteko että
kalvot puhkaistaan vai odotatteko avautumista.lääkäri tuli tutkimaan 00.50
ja minulta kysymättä päätti että puhkaistaan kalvot ja laitetaan supistuksia
lisäävä tippa ja epiduraali.
kun lääkäri puhkoi kalvoja nauroin koska tuntui niin tyhmältä kun hän
kaiveli sisälläni. vettä valui ihan mieltön määrä.
pelkäsin epiduraalia jo etukäteen ihan hirveästi koska olen neulakammoinen
joten kun käteeni laitettiin tippa ja selkääni alettiin puhdistaa menin
hysteeriseksi pelosta. aloin hengittää ilokaasua ihan hulluna etten tuntisi
mitään. tippa laitettiin käteen helposti eikä se tuottanut ongelmaa mutta
kun lääkäri alkoi laittaa puudukkeita selkään menin paniikkiin ja lääkäri
kehtasi alkaa huutamaan minulle.se ei auttanut yhtään. pitkän
ilokaasu-hengittelyn jälkeen epiduraali saatiin laitettua.sen jälkeen
mieheni kanssa nukuimme,minä heräsin aina kun epiduraalin vaikutus loppui ja
kätilö lisäsi ainetta ja jatkoin uniani.

vähän yli 7 aamulla viimeisen epiduraalin vaikutus loppui ja samantien
ponnistus vaihe alkoi.
vaikka olin vähän torkkunut epiduraalien ajan niin olin silti ihan väsynyt.
ponnistusvaihekkaan ei sattunut,vaan tuntui inhottavalta,kuin työnnettäisiin
tennispalloa pyllyyn. 15min jälkeen voimani olivat loppu enkä jaksanut enään
ponnistaa,olin ollut hereillä 46h.lisä puhtia sain kun kätilö hälyytti
synnytyslääkärit ja sanoi että tyttöä uhkaa happivaje ja että hänen päänsä
on pahassa kohtaa jumissa. 30sec myöhemmin synnytyslääkärit tulivat ja
samalla sekunnilla 7.26 tyttö oli maailmassa ja sylissäni. :)

mielestäni synnytys oli helppo,eikä kivut tuntuneet,sattui tietenkin mutta
ei kuitenkaan sattunut. :o)
vihdoin tyttö oli sylissäni 30h taistelun jälkeen :)

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty