Isäinpäivänä 10.11.2002 noin kahdeksan aikaan aamulla tuli lapsivettä sohvalle, johon olin asettautunut torkkumaan vain hetkeä aiemmin. Edellisen yön valvottuani olisin hyvinkin nukahtanut pian. Vessanpönttöön lapsivettä tuli jo reilummin. Laskettu aika olisi ollut 8.11., joten olin jo innokas lähtemään synnyttämään, vaikka ei paljoa yli mennytkään.
Ensisynnyttäjänä sitten aloin jo olla valmis lähtemään synnärille. Kävin suihkussa ja join kupillisen kahvia, kun mies tarjoili ja sitten soiteltiin amppari paikalle. Kävelin kuistille ja sieltä ampparimiehet kuljettivatkin minut paareilla autoon (vaikka olisin voinut kyllä mennä omin jaloin) ja matka alkoi.
Veivät minut ihan perille perille asti, eli sängyllä kurvailin käytäviä ja kattelin, että onpas kirkkaita valoja katossa … Lapsivettä lorui niin, että oli pöksyt märkänä ja sitten kellahdinkin jo toiselle petille ja piuhoihin, että sai kätilö monitoriin. Siitä pikkuhiljaa siirryin naistenosastolle ja sain ihan oman huoneen, jossa iso vesisänky ja kiikkustuoli ja suihku …
Silloin kello oli jo jotain lähempänä puoltapäivää. Supisteluja alkoi tulla hitaasti mutta varmasti ja minulla oli hiukka nuupahtanut olo valvomisesta. Jännitystäni en saanut kuitenkaan nukuttua, vaan soittelin äidilleni ja ilmoittelin että täällä sitä nyt ollaan. Supisteluihin auttoi, kun pari kertaa kävin suihkussa. Kätilö kävi aina välillä tilannetta seuraamassa ja paikoillaan olo alkoi silloin jo olla kivuliasta. Lämmitetyt jyväpussukat auttoi. Kiikkustuolissa istuskelin paljon. Illemmalla oli jo mies saapunut paikalle ja kun alkoi supistelut olla tuskaisia, niin hieroskeli ristiselkää. Avun supistuskipuihin löysin myös lantion pyörittelystä ja liikuttelusta ja äänen käytöstä (aaaah, beeeh, cee-ee …). Vesirakkuloita kätilö ehdotti ja niitä sitten kokeilin. Kirveli tajuttomasti, enkä kokenut apua olevan… Kohdunsuuta kätilö kokeili muutamaan otteeseen, mutta hitaasti avautui. Neljä senttiä auki. Alkoi olla jo tuskainen olo.
Kello oli jotain viiden seutuun illalla, kun lähdettiin sitten synnytyssaliin saamaan epiduraalia. Anestesialääkäri saapuikin kotvan kuluttua ja siinä eri piuhoissa sitten köllöttelin autuaana, kun ei enää koskenut. Epiduraalin laitto ei koskenut, vaikka sitä jännitin. Mitään ei tapahtunut moneen tuntiin. Kätilö ja lääkärikin kokeilivat välillä onko auennut enemmän, mutta ei. Siihen se jämähti ja alkoi olla pikkuisella paha olla, kun pinni päässä näkyi käyrällä.
Leikkaussaliinhan siinä sitten lopulta kiirehdittiin ja minua puuduteltiin lisää. Kello oli jo yli yksi yöllä. Anestesialääkäri kokeili tunnenko mitään ja minua pelotti, kun alkoivat sermin takana puuhata, että jospa minä tunnenkin jotain ja se sattuu. Ei sattunut. Vaikka jänniä tuntemuksia mahassa olikin, kun sorkkivat. Sieltä tuli terve poika!
Leikkaussalissa oli paljon väkeä ja poikaa sain nähdä ihan vilaukselta, kun olivat katsoneet, että vauvalla on kaikki hyvin. Minut pistivät vielä kasaan takaisin. Sitten heräämössä olikin jo hiljaista ja sieltä pääsin sitten huoneeseen osastolle nukkumaan. Pojan sain nähdä seuraavan kerran seuraavana päivänä aamupäivällä. Siinä se nyt oli …
Esikoinen, poika, 3470g ja 49cm.
<< Takaisin
© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty
