Esikoinen alko tulemaan neljä vuotta sitten aamuyöllä. Odottelin rauhassa kotona ja vasta kun supistukset oli säännölliset lähdin sairaalaan, jossa ystäväni jo odotteli. Siellä sairaanhoitaja vaan naureskeli että mitä mä vielä siellä teen, karjuin naama punasena että olin jo kaksi senttiä auki valmiiksi (Muksu oli meinannu tulla jo kuukautta aiemmin). Siinä hän teki sitten sisätutkimuksen, ja huomattuaan että olin jo neljä senttiä auki, lähdettiin synnytyssaliin.
Olin heti raskauden alkuaikana päättäny ottaa ammeen kivunlievitykseksi, ja ikävä kyllä sain sen. Kipua se kyllä lievitti, mutta kun niitä oli vaan kaksi koko sairaalassa, niin henkilökunta odotti jotain pirun syöksysynnytystä... Koko ajan ne oli vieressä hoputtamassa. Aikani ammeessa lötköteltyäni rupes supistukset olemaan sietämättömiä ja sain epiduraalipuudutuksen. En kyllä kauaa ehtinyt senkään vaikutuksesta nauttia kun jo oli huone täynnä henkilökuntaa.
En todellakaan tajunnut yhtään mikä mätti, mutta ne ilmotti että "yheksän senttiä auki, ponnista". No eihän siitä mitään tullu. En tuntenu mitään ponnistustarvetta ja sitäpaitsi paikat turpos kiinni. Seuraava muistikuva on karmee kirvely haaroissa ja lääkäri, joka ilmoitti "auttavansa" mun urakkaa vähän, kädessään karhupumpun kaksoiskappale. Ja sitä kun se rupes survomaan mun sisuksiin, niin kyllä taatusti olin hereillä ja muistan joka ikisen yksityiskohdan (samoin ystävä, joka vannoo et sen kuulo on huonontunut sen alkuvoimaisen karjumisen seurauksena...). Sitten tyttö oli siinä.
Koko hommaan kului aikaa kuusi tuntia ja kymmenen minuuttia. Seuraukset: Tikkejä kolmessa kerroksessa peräsuoleen asti, valtava verenhukka ja... ...paniikkihäiriö. Kolmeen kuukauteen en pystynyt kävelemään istumisesta puhumattakaan. Jälkitarkastukseen uskaltauduin vasta puolen vuoden päästä ja sitä seuraskin sitten korjausleikkaus. Ensimmäinen seksikokemus oli KARMEA, eikä syynä suinkaan ollu kumppanin taidottomuus tai ulkonäkö, ehei... Vielä en tarkkaan muista missä vaiheessa ulostuslääkkeet ja valmiiksi puhelimeen näpytelty hätänumero jäivät pois. Enkä totta vieköön haluakaan!!
Ja sitten joku sanoo, että kyllä sen ajan myötä unohtaa, niin varmaan... Tähän loppuun en viitsi alkaa lässyttämään mitään "mutta kyllä se palkinto oli sen arvonen" -juttua, koska sitä se ei todellakaan ensimmäisinä kuukausina ollut!! (Ja sitä paitsi kyllä vähempijärkinenkin tajuaa että kuitenkin oli...) Niin tai näin... Sellanen se synnytys oli, hiukan kaunisteltuna. Ja kohta se taas on edessä.

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty