30.7.03 Heinäkuun helteinen ja aurinkoinen aamu!Lasketusta ajasta 18.7.03 on jo aikaa kulunut.Aika käynnistykseen Kättärille klo 8.00.Meitä jännittää aivan mielettömästi.Joko tänään tapaisimme esikoisemme???Käynnistykseen päädyttiin minun kovan kutinan vuoksi ja viikkojahan oli jo 41+5.Kohdunsuu auki vasta sormelle,mutta kohdunkaula hävinnyt kokonaan.Kätilöt ja lääkärit varoittelevat mahdollisesta pitkästä käynnistyksestä.Me olemme tyytyväisiä kunhan jotain vaan tapahtuu... Klo 10.00 laitetaan ensimmäinen cytotec-murunen kohdunsuulle kaikkien tarvittavien verikokeiden ja sydänkäyrien jälkeen.Lähdemme mieheni kanssa ulos istuskelemaan kauniiseen kesäilmaan.Kaikki ihmiset vain menevät omia menojaan eikä kukaan tiedä,että tänään (tai ainakin lähipäivinä) meidän elämä mullistuisi kertaheitolla.Muille tämä on vain tavallinen keskiviikko päivä!Missään ei tunnu mitään,olo on mitä parhain!Sukulaiset soittelevat ja kaverit käyvät katsomassa meitä,kun "sattuvat" olemaan lähistöllä.Käyn syömässä osastolla muiden käynnistyksessä olevien äitien kanssa.Eikä minulla ole tietoakaan mitä tuleman pitää sisällään. Klo 13.00 Odotamme lääkäriä toisen Cytotecin toivossa.Mutta vessareissulla masuasukkimme päättää tehdä oman siirtonsa ja lapsivedet valuvat lämpiminä jalkojani pitkin.Ihanaa.Jotain tapahtuu sittenkin.Heti perään tulee lääkäri ja kohdunsuun tilanne ei ole muuttunut joten toinen murunen laitetaan paikoilleen n.klo 13.10.Tunti käyrää tiedossa.Klo 13.20 alkaa voimakkaat,säännölliset ja kivuliaat supistukset.Tiedän,että tämä on nyt sitä itseään.Synnytys on käynnissä!!!Tunnin käyräkärvistelyn jälkeen kätilö ehdottaa suihkua ja peräruisketta.Suihku ei auta kipuun.Yritän miettiä mitä kipu muistuttaa,jotta voin kertoa tuleville synnyttäjille,mutta en pysty ajattelemaan selkeästi,tunnen vain kipua.Eikö se jo riitä. Klo 14.30 Kätilö tuo lämpimän kaurahauteen,ja pyh!Minä heitän sen pois ja puristan miestäni kädestä.Supistelee koko ajan!Väliä on ehkä minuutti joka supistuksen välissä ja silloin ei satu.Itkettää.Kätilö ehdottaa siirtymistä Haikaranpesään,synnyttämään! Matka 4.kerroksesta 5.kerrokseen tuntuu piiitkältä.Kyyryssä mieheeni tukeutuen pääsen perille.En olisi ikinä voinut kuvitella miten helpottunut olen,kun vihdoin pääsemme synnytyshuoneeseen.Pelkään synnytystä,mutta silti olen valmis kohtaamaan sen.Tosin nyt olisikin liian myöhäistä peruuttaa tulevaa toimenpidettä :) Klo 14.45 Tehdään sisätutkimus.Kohdunsuu on n.4 cm auki.Minä huudan kipulääkettä!Kätilö opastaa ilokaasun käytön,mutta en saa siitä kipuihini apua,vaikka kuinka haluaisin.Enää supistuksilla ei ole edes minuutin väliä.Sattuu koko ajan,mutta silti tajuan mitä ympärillä tapahtuu.Ilokaasu nousee päähän!Olo on humalainen ja jutut sen mukaisia.Miestäni huvittaa sekavat juttuni. Klo 15.30 Tulee ystävällinen lääkäri laittamaan epiduraalin.Hetken kuluttua supistuskipu muuttuu paineentunteeksi alavatsaan ja vielä alemmaksi.Nyt kipu on siedettävää ja voin jutella mieheni kanssa.Ja vauvasta tietenkin.Pian näemme hänet!Jano on aivan valtava koko ajan.Mehu maistuu ihanalle.Mittarit kertovat vauvan voivan hyvin matkallaan kohti elämää.Kyselen kätilöltä kaikkea mahdollista mikä mietityttää,samoin mieheni.Kätilön mielestä synnytys on edennyt ihanteellisesti ja hän on varma,että kuuteen mennessä vauvamme on syntynyt.Tuo olisikin aika nopeaa ensisynnyttäjälle! Klo 16.00 Kohdunsuu on 7 cm auki.Eli homma etenee,mutta silti laitetaan oksitosiinitippa tehostamaan supistuksia,joita en enää tunne kivuliaina.Tuleva ponnistusvaihe pelottaa.Minua pelottaa,jos vauva on väärässä tarjonnassa tai se että joudutaan paljon leikkaamaan välilihaa.Entä,jos vauva jää jumiin.Pelolla ei ole rajaa,mutta kätilön ammattitaito rauhoittaa.Hän kehuu meitä hyviksi synnyttäjiksi.Se on ihanaa kuulla. Klo 16.30 Ponnistustarve kasvaa.Kohdunsuu 9-10 cm auki.Pikkuhiljaa voi alkaa ponnistamaan, jos tuntuu siltä,ei ole pakko.Ja minähän ponnistan.Klo 16.40 alkaa aktiivinen ponnistusvaihe ja minusta tuntuu,että aika ei mene eteenpäin ollenkaan.Olen aivan poikki.Tummat hiukset vilkkuvat ja mieheni näkee ne ensimmäisenä.Pään synnytys on todella vaikeaa.Minusta tuntuu etten jaksa enää.Koko elinaikanani,23-vuoteen,en ole ollut niin väsynyt ja epäuskoinen  ja silti saanut jostain voimia jatkaa tuota mahdottomalta tuntuvaa ponnistamista.Kiitos mieheni. Klo 17.03 Syntyi täydellinen pikkuriikkinen ihminen.Meidän poikamme.Ulkona oli edelleen helle ja aurinko paistoi.Sää oli samanlainen,kuin aamulla,mutta me olimme muuttuneet.Meistä oli tullut äiti ja isä. Lapsi 3025g ja 50cm,äidille kolme tikkiä nirhaumista(vähällä selvittiin).Ja molempien vanhempien olo uskomattoman hyvä. Toipuminen synnytyksestä tapahtui nopeasti!Kohtu supistui melkein heti ja istumaankin pystyi oikein rohkeasti jo seuraavalla viikolla.Kotiin päästiin uudella kokoonpanolla lauantaina 2.8.2003.

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty