Viimeisen lääkärikäynnin jälkeen neuvolassa (rv 35+3), minulle tuli voimakas tunne siitä, että vauva syntyisi etuajassa. Kerroin terveydenhoitajallekin, että olen varma että lapsi syntyy ennen rv 37. No näin kävi.. 20.9.2003 huomasin vessassa käydessäni että limatulppa alkoi irrota, sillä paperiin jäi veristä limaista vuotoa. Aloin jännittämään aivan valtavasti, sillä yleensähän limatulpan irtoamisesta menee maksimissaan se viikko synnykseen. Mies kävi vuokraamassa 2 videota ja ostamassa irtokarkkeja, tarkoituksenamme oli rentoutua kunnolla, sillä tuolloin oli vasta tullut tasan 36 viikkoa täyteen ja en yrittänyt saada lasta syntymään yhtään aikaisemmin kun oli pakko. Rentoutumisesta huolimatta seuraavalla vessareissulla valahtikin sitten lapsivedet ja tiesin että nyt onkin sitten jo pakko lähteä sairaalaan. Kirosin, sillä videoiden katselua ei oltu edes ehditty aloittaa. Pian kuitenkin tajusin, että tärkeysjärjestyksessäni oli jotain vikaa :) Sairaalaan päästyäni(klo 20) sitten ensimmäisenä otettiinkin vauvalta sydänkäyrää ja minulta supistuskäyrää, tuo vekotin piirsi minulle mukamas oikein kunnollisia supistuksia, mutta itse en kyllä huomannut yhtikäs mitään. Kätilö pyysi minua antamaan hänelle siteeni, jotta hän voisi tutkia oliko kyseessä todellakin lapsiveden meno. Housuja pois ottaessani, valahti lattialle sitten melkoinen lammikko, ja kätilö uskoi sen olevan lapsivettä ilman sidettäkin. Käsikopelolla hän arvio vauvan painoksi 3.8-4.1kg. Pian lääkäri tulikin tekemään sisätutkimuksen ja kertoi että olen kahdelle sormelle auki, kanava on pehmeä ja sitä on enää noin sentti jäljellä(4pvä sitten kohdunsuu oli olut kiinni ja kanavaa jäljellä 2cm). Ultralla tarkistettiin että vauvalla on kaikki hyvin ja painoarvioksi lääkäri ilmoitti 3500g. Hän sanoi että jos olisin ehtinyt laskettuun aikaani (18.10) vauva olisi voinut jo olla viisikiloinen. Olin kauhuissani painoarvioista, sillä en voinut kuvitellaakaan näillä viikoilla lapsen olevan noin iso. Ajattelin, että onneksi ei vasta laskettunapäivänä käynnistynyt, viisikiloisen synnyttäminen ei voisi olla kovin ihanaa. Lääkärin jälkeen minut ohjattiin prenataaliosastolle, jossa saisin odottaa kunnes synnytys käynnistyy kunnolla. Lähetin miehen kotiin ja käskin tulla aamulla takaisin. Toivoin niin kovasti että supistukset alkaisivat ettei synnytystä jouduttaisi käynnistämään vaan että kaikki tapahtuisi mahdollisimman luonnollisesti. Yritin saada nukkuttua mutta eipä siitä tullut mitään, jännitti niin paljon. Lapsivettäkin tuli jatkuvasti, sänky oli märkä ja vessassa käydessä(joka tapahtui vähintään tunnin välein) sitä valui lattiallekin. Hävetti, kun perässäni joutui melkeimpä tulemaan mopin kanssa, vaikka kyllähän siellä osastolla oltiin siihen varmasti totuttu :) Yöllä sitten kahden aikoihin tuli sellainen kuukautismainen jomotus tuonne alavatsalle joka kesti seuraavaan aamuun klo kymmeneen asti. Sitten ei mitään, aloin turhautua sillä tiesin että käynnistys on seuraavana päivänä edessä ellei tänään ala tapahtua. Avopuolisoni tuli puolilta päivin minua katsomaan ja sillä samalla hetkellä kun hän tuli ovesta alkoivat supistukset. Ne olivat mielestäni hyvin sidettävissä vaikka tulivatkin 5min välein heti alusta saakka. Klo 16 kätilö sitten kierteli osastolla ja tuli tekemään minulle sisätutkimusta, olin auki väljästi kahdelle sormelle ja kanavasta oli enää "rippeet" jäljellä, edistystä illasta ei ollut siis juuri tullut, mutta siirryimme silti jo synnytyssaliin. Supistukset alkoivatkin tulla todella kivuliaiksi ja niitä alkoi tulla 2min välein heti kun saliin pääsimme, tosin tällä kertaa kun taas olin käyrillä ei tuo vekotin piirtänyt yhtäkään supistusta vaikka sitä lätkää yritettiin pitää vaikka missä. Aloin hengitellä ilokaasua joka auttoikin yllättävän hyvin vaikka tekikin meikäläiselle höntin olon... Kuudelta kätilö tuli taas tekemään sisätutkimusta ja kertoi ettei editystä ole tapahtunut, tässä menee vielä kauan, olethan ensisynnyttäjä.. No siinä minä sitten kärvistelin supistukset alkoivat olla todella kipeitä mutta ilmeisesti niistä ei juuri apua ollut. Kätilö tuli taas vähän ennen seitsemää saliin ja kysyi haluisinko epiduraalipuudutuksen sillä editystä ei silloin kuudelta ollut tapahtunut. Kun hän kysyi olin juuri todella pahan supistuksen kourissa eli tietysti suostuin. Kätilö myös sanoi että pian pitäisi alkaa laittamaan käynnistystippoja vähän nopeuttamaan avautumisvaihetta, siihen en kuitenkaan suostunut sillä eihän tuo avautumisvaihe ollut kestänyt vasta kuin sen 7 tuntia. Nukutuslääkäri tuli parissa minuutissa paikalle ja en jaksanut pistää hanttiin ja niin minulle annettiin epiduraalipuudutus. Hän kertoi että epiduraalin vaikutus alkaisi vasta viiden kuuden supistuksen jälkeen, eli odota vain vähän aikaa niin kivut hellittää. Kaksi supistusta ehti tulla kun kipu yltyi ja tuli valtava ponnistamisen tarve. Kätilö tarkasti tilanteen ja sanoi että oho, täällä ollaankin jo kokonaan auki alappas ponnistamaan. Nousin puoliistuvaan asentoon joka tuntui itsestä parhaimmalta ja ponnistin niin paljon kuin pystyin. Kätilö käski minun odottaa kunnes hän pyytäisi minua ponnistamaan uudelleen. Pian hän jo käskikin ponnistaa ja sillä samalla ponnistuksella syntyi täydellinen esikoistyttömme. Painoa oli 2660g(tosi lähelllä ne painoarviot:)) ja pituutta 48cm. Pikkuneiti sai heti täydet apgarpisteet. Päänympärys 34.5cm. Olin pelännyt ettei vauvan keuhkot olisi vielä täysin kypsyneet jne, syntyihän hän neljäviikkoa etuajassa(rv36+1), mutta kaikki nuo pelot osoittautuivat turhiksi. Hän oli heti kunnossa! Kyllä täytyy sanoa että kaikki unohtui heti kun pienokaisen sai mahansa päälle, rakastuin heti. Tuota tunnetta ei todellakaan voi tajuta ennen kuin itse sen kokee... Pikku neiti oli todella virkeä ja katseli äitiä ja isää suurilla silmillään vuorotellen. Tuore isä leikkasi napanuoran ja pian sen jälkeen lähti kylvettämään pienokaista. Jälkeiset syntyivät 3min päästä synnytyksestä. Kätilö onnitteli hienosta synnytyksestä ja kertoi ettei minulle ollut tullut haavan haavaa ponnistusvaiheessa, eli ei ompeleita. Istuminen siis onnistui heti ja muutenkin olo oli todella hyvä. Pääsin siis helpolla, avautumisvaihe kesti 7h ja ponnistusvaihe 2min. Kadun vain että suostuin epiduraaliin, sehän oli täysin turhaa sillä se ei edes ehtinyt vaikuttaa! Kätilön olisi sitäpaitsi pitänyt tarkistaa kohdunsuun tilanne ennenkuin epiduraali laitettiin, ja sitä hän ei tehnyt... Kaiken kaikkiaan synnytys oli ihana kokemus enkä hetkeksikään ole sen takia ole unohtanut toiveitani vähintään kuuden lapsen suurperheestä, en edes synnytyksen aikana :)

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty