Heti alkuun, älköön tätä lukeko, jolla vähänkään synnytyspelkoa. Raskausaika oli jo hyvin erilainen kuin esikoisen aikaan. Sairaslomalle jäin jo viikolla 28 ja loppuun asti oli hankaluuksia selän kanssa ja vauva oli todella alhaalla pari kuukautta ennen syntymää. Vajaa kuukausi ennen vauvan syntymää lääkäri sanoikin, et kyllä se ihan muutaman päivän päästä syntyy. ajattelin mielessäni, että puhu, mitä puhut, yli menee kuitenkin. Laskettu aikani oli 4.2.03 ja loppua kohden kävelyni oli jo vain töpötystä ja vatsa oli iso. Perjantaiaamuna 31.1 irtosi legendaarinen limatulppa, no siitähän voi mennä vielä pari viikkoa, heh. Tilasin kuitenkin omat vanhempani meille viikonlopuksi esikoisen vahdiksi, jos kuitenkin jotain taphtuisi. Tuli lauantaiaamu ja klo 6 lirahti housuun jotain ja se oli kyllä lapsivettä, olin aivan varma. Soitin synnärille ja kysäsin ja sieltä sanottiin, että seuraa, jos side kastuu uudelleen, ni tule näytille. No, eipä sieltä enää mitään sitten koko päivänä enää tullut. Sit lähdettiin kaupungille ostoksille, illalla lenkille ja sit sen päälle sauna. Olo oli aivan nääntynyt, mutta ei niin mitään synntykseen viittaavaa. Nukkumaan meni taas odottavalla mielellä. Yöllä alkoikin sit tapahtua eli 2.2.03 klo 1 kuului kamala rusahdus vatsasta ja sänky oli märkä. Enää ei tarvinnut miettiä mitä se vesi oli. Tuuppasin miehen hereille ja herätin äitini. menin itse suihkuun ja kuulostelin, mitä tuleman pitää. Heti melkein alkoi supistukset, jotka olivat jo aika napakoita ja tulivat alle 10min välein. Siinä pakkailin laukun ja sit lähdettiin kohti sairaalaa. sairaalan vastaanotossa oltiin hiukan klo 2 jälkeen ja supistukset tuli jo ihan parin minuutin välein ja olivat tosi kipeitä. Ei muuta kuin käyrille vaan ja sisätutkimuksessa kohdunsuu oli jo 5cm auki. Pyysin jo siinä vaiheessa epiduraalia, mutta kätilö kehotti kokeilemaan ilokaasua. Olin epäröivä, kun esikoisen aikaan en voinut sitä hengittää, kun heti tuli oksennus. No, suostuin kuitenkin kokeilemaan. saliin siitä sitten ja ilokaasua naukkaileen ja tunnin sitä hengittelinkin ja tällä kertaa se sopi. Sitten tehtiin sisätutkimus ja 7cm auki ja nyt oli aika epiduraalille. Se vei taas kivut pois ja sain vähän torkuttua. Ei mennyt kuin tunti, kun soiton kelloa ja sanoin, että nyt taitaa tulla jotain uloskin. Kätilö teki sisätutkimuksen ja täysin auki ja eikun ponnistamaan. Siitä alkoikin sitten melkein tunnin kestävä tuskien taival, jolla meinasi olla huono loppu. Ponnistin ja ponnistin ja taas kerran ponnistin, eikä mitään tapahtunut. Eppari tehtiin helpottamaan vauvan ulostuloa. Kätilö viritteli jo tukijalkoja sänkyyn ja teki itselleen lisää työskentelytilaa. Ja taas ponnistettiin eikä mitään tapahtunut, kunnes vihdoin ja viimein kätilö sanoi, että pää tuli ulos, mutta siihen se sitten jäikin. Kätilö pyysi jo miestä painamaan hätäkelloa ja samalla komesi minua, että nyt tämä vauva on pakko saada heti ulos. Minä sit ponnistin viimeisillä voimillani ja olin jossain tajunnan rajamailla. Sit tuska loppui ja mitään ei kuulunut. Kätilöllä oli pöydällä sininen ja veltto vauva, jota pyyhkeillä hierottiin ja oli hiljaista. Ainostaan minä huusin, että hengitä, hengitä. Sit tuli ulos pieni lampaan päkätystä muistuttava ääni, joka kuului meidän poikavauvasta. Vauva vietiin samantein pesulle ja happisuppilon alle. Kätilö ilmoitti, että iso poika tuli ja samalla vauvan käteen tuli synnytysvaurio, joka on diagnosoitu erbin pareesiksi. Vauva oli liian iso minun lantion luihini nähden. Poika painoi 4325g ja oli 53cm. Alkuarvio oli 3800gr. Mutta kaikki oli sit loppujen lopuksi hyvin, kun alusta selvittiin, vauvalla oli muuten kaikki hyvin. Kokonaiskesto synnytykselle oli 4h 20min, josta ponnistusvaihe oli 53min. Kotiin päästiin laskettuna päivänä. Tällä hetkellä poikani on siis 9,5kk ja on toipunut hyvin, pientä vajetta vasemmassa kädessä on, mutta leikkauksilta olemme välttyneet. Kiitos mahtavalle kätilölle.

 

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty