Minun synnytykseni lähti käyntiin tavallaan jo viikkolla 33. Silloin lääkärintarkastuksessa todettiin että kohdunkaula oli enää 1cm jäljellä ja olin sormelle auki. No, sairaslomaahan siitä tuli ja ankara lepokuuri..toivottiin että vaavi pysyisi edes viikolle 36. Ja pysyi hyvin..viikolla 36 taas lääkäri ja kohdunkaulaa jäljellä 0.5cm ja olin 3cm auki. lääkäri totesi että enää ei kauaa mene.. no viikon päästä uudestaan ja auennut sentti lisää ja taas vain todettiin ettei kauaa mene..eikä mennytkään (mutta hyvin pitkältä se silloin tuntui!!) vaan tasan viikon päästä eli viikolla 38 tapahtui.. Yöllä olin mennyt sohvalle kun oli sängyssä hankala nukkua ja puoli kolmelta heräsin jotenkuten kipeään suppariin. ei ollut niin kipeä että olisin täysin herännyt..kun niitä oli tullut samanlaisia jo viikolta 30 en pahemmin ajatellut että tätä se nyt olisi vaan olin puoliunessa suppareiden tullessa, joita ei tullut kuin 3-4 tunnin aikana..sitten heräsinkin kun jotain lorahti pöksyihin..unisena ajattelin että se oli valkovuotoa ja vi**uuntuneena nousin..kun harmitti että lorahti niin paljon ja jouduin nousemaan..no kun nousin pystyyn sitä vaan valui ja valui..siinä sitten tajusin että lapsivettähän se on..eikun herättämään mies joka ei kanssa tajunnut tapahtunutta..heräsi ja joi tyynesti kahvia ja minä olin suihkussa. koska ei vieläkään ollut säännöllisiä supistuksia eikä kipeitä niin ajattelimme ettei mitään kiirettä ole..ajatuksissa kävi myös että käännytetään kotiin.. sairaalassa olimme puoli viideltä, ja olinkin jo 8 senttiä auki..tässä vaiheessa tuli oikein kipeät supistukset..pyysin epiduraalia mutta en saanut (tavallaaan ihan hyvä koska olin luomuna halunnutkin synnyttää) ja tuska vaan nousi..viideltä olin kokonaan auki ja sain luvan ponnistaa. supistukset olivat niin kivuliaita että en pystynyt ensimmäiseen tuntiin edes ponnistamaan kunnolla koska keskityin vain siihen kipuun..sen jälkeen rupesin"harjoittelemaan" kätilön avulla ponnistusasentoa ja ponnistusta.. siitä 48min. myöhemmin poikamme syntyi. eli koko synnytys kesti 4,5h joista ponnistusvaihe 1h 48min. poika oli 3970g ja 50cm pitkä. Ja tietenkin maailman ihanin näky..on tietysti edelleen. mies ja minä oltiin/ollaan aivan myytyjä..tosin minä en kunnolla muista sen jälkeisiä tapahtumia sen verran olin jotenkin sekaisin..ehkä väsymyksestä ja kivusta..jotka kylläkin unohtui kun pojan sai syliin siiheksi kunnes tikattiin. niin oli meidän ensimmäinen lapsemme. ihan kiva synnytys koska oli (onneksi) nopeasti ohi..lääkäri sanoikin että jos vedet ei olisi mennyt olisi tullut kotisynnytys..:) onneksi ei sentään niin käynyt. minulle tarjotiin jossain vaiheessa ilokaasua mutta olin niin tuskissani etten halunnut ottaa..en vieläkään tiedä mitä olin ajatellut kun en siihen suostunut..:) mutta nyt pojanvesselimme on "jo" huimat 3 viikkoa ja pikkuhiljaa muhii mielessä että ehkä joskus lisää (synnärillä olin ehdottomasti EI LISÄÄ-kannalla,kipujen takia!)..synnytyksen puolesta on jo pahimmat kivut unohtunut mutta istumis-ym.vaikudet eivät ihan vielä ole unholaan jääneitä..tosin aika piakkoin varmaan nekin :D