Heinäkuun pahimmat helteet ja minä viimeisilläni! Vauvaa oli povattu
syntyväksi ennen aikojaan, mutta niin vain meni 5 päivää yli lasketun ajan..
taisi masussa kasvatella itseään kun kaikki epäilivät lapsen olevan pieni.
Ja poika. :)

Torstaina aamuyöstä heräsin kun selkää särki ja maha tuntui olevan ihan
sekaisin, kävin sitten kakalla ja menin takaisin pötkölleen. Hetken päästä
aloin tuntea selviä supistuksia, ja niin napakoita, että piti kontilleen
käydä jo sänkyyn. Nousin sitten ylös ja lähdin koiran kanssa ulos
kävelemään, oli niin kuuma että pikkumekko oli päällä ja paljain jaloin
menin. Muistan että oli kauhean haikea olo kun arvasin että nyt se on
menoa..

10 aikaan herätin mieheni kuiskaamalla että saapa nähä joko meile tännään
tullee vauva.. Ja romanttiseen tapaansa hän tokaisi, että häätyypä sitte
vissiin nousta syömään että jaksaa synnyttää. :) Päivä pärjäiltiin hienosti,
minä kävelin ja kävelin, ja veimme koiran äidilleni hoitoon. Iltapäivästä
mieheni soitti äitipolille, ja sanoivat että koska tahansa voimme tulla.
Illalla aloin olla jo tosi kipeä, mutta sinnittelin vielä kotona kun en
halunnut ainakaan liian aikaisessa lähteä. Kuuntelin musiikkia ja panin
vielä miehen hakemaan mehujätskiä..

Iltasella anoppi soitteli ja käski lähteä heti sairaalaan kun kuuli miten
kipeä jo olin. Viimein sitten suostuin, otettiin vielä masukuva ja pakkasin
loput kamat kassiin. Jännitti vähän. 20.00 kirjauduttiin sairaalaan ja
oltiin ensimmäinen puoli tuntia käyrissä, miehen kanssa vitsailtiin ja
nauratti niin että käyrät katkeilivat! Olin todella kipeä, vaikka kohdunsuu
oli vasta kahdelle sormelle auki. Sain vielä peräruiskeen, ja se se vasta
temppu oli istua pytyllä kun vielä oksensinkin samalla.. Limatulppakin tuli
vasta siinä vaiheessa.

Istuskelimme äitipolin aulassa, mieheni katsoi televisiota ja minä vain
koitin kestää. 23.00 kätilö tuli kysymään tarvitsenko kivunlievitystä, ja
päätin kokeilla ammetta. Ammeeseen mennessä(n.23.15) oli kohdunsuu auennut 4
senttiin. Ammeessa supistukset olivat jo niin helvetillisiä, että mieheni
alkoi hätääntyä ja käski minua heittämään luomusynnytyshaaveet romukoppaan..
Minä vain tappelin vastaan, mutta pois oli vedestä kuitenki noustava. Voimat
oli jo tässä vaiheessa ihan lopussa ja tärisin kovasti sänkyyn mennessä,
sain ruveta hengittelemään ilokaasua -ja taas nauratti! 23.55 lapsivesi
meni, olin jo niin sekaisin että sanoin vain että "nyt tais tulla jotaki"..
ja nauratti vain. Sain myös kipupiikin kun en puudutusta suostunut ottamaan.

Kätilö katsoi että lapsi ei vielä aikoihin synny, ja päätti lähteä
ruokatauolle. Heti hänen poistuttuaan tuli niin hirvittävä supistus, että
rupesin kampeamaan sängystä ylös, samalla tuntui myös peräsuolessa kova
paine. Soitimme kätilön paikalle, mutta hän vain kurkkasi ovelta ja sanoi
että ei tässä vielä hätää ole. Toinen hirvittävä supistus tuli ja tunsin
selvän ponnistamisen tarpeen. Huusin vain että ei kai se vielä aio tulla..
Mieheni käski minua ottamaan puudutuksen ja soitti kätilön taas paikalle.
Kätilöhän tulikin ja käyrät nähtyään totesi että puudutuksille ei ole aikaa,
että ponnistamaan vain. En olisi halunnut synnyttää sängyssä, mutta en
saanut enää lupaa vaihtaa paikkaa. Ja niin sitä sitten ponnistettiin.
Jännitin alapään lihaksia niin että rutina kuului, eikä mitään tapahtunut.
Sitten tajusin vaihtaa otteen sukista polvitaipeisiin ja rentoutin
tietoisesti alapäätä, ja ponnistin ja huusin.. Tuntui että räjähtäisin,
mutta heti kohta kätilö sanoi tummaa tukkaa näkyvän -ja taas sain voimaa
ponnistaa. Kun pää oli syntynyt, kuulin kätilön miettivän että mitenköhän
päin lapsi siellä oikein on.. Kyllä säikähdettiin mieheni kanssa! Myöhemmin
mies kertoi, että kätilö oli vääntänyt vauvaa ja riuhtaissut sen oikein olan
takaa ulos. Näin vain pienen pyllyn vilahtavan ja mieheni sanoi että "tyttö"
ja "ihan Mike Tysonin näkönen".. Napanuora oli niin lyhyt, että sain lapsen
rinnalle vasta myöhemmin. Olin täydellisen hämmästynyt kun lapsi oli niin
iso! Mietin vain että mistä ihmeen hyllyn alta ne kätilöt sen kiskoivat..
Kipulääke annettiin niin myöhäisessä vaiheessa, että se vaikutti vain
lapseen, hän oli sitten syntyessään ihan veltto ja uninen. Myöskään
jälkisupistuksia ei tullut, vaan niitä piti lääkkeillä vauhdittaa että
istukka saatiin pois. Yksi nirhauma tuli, ja II asteen episiotomia, koko
ponnistusvaihe kesti siis vain 8min. Äidinrakkauteni ei herännyt heti, vaan
viiveellä, ja voimistuu päivä päivältä. Synnytys oli elämäni hienoin
kokemus! Ai niin, tytön syntymäaika oli siis 00.43.. :)