Raskaudenajan hoito-ohjeet
Lämmönnousu
Raskauden alkuaikoina ruuminlämpö tavallisesti jonkin verran nousee. Se ei vaadi hoitoa. Raskauden aikana EI pidä ottaa omin päin mitään lääkkeitä, ei edes tavallisia vilustumislääkkeitä. Jotkut vahingoittavat sikiötä, Lääkärille ja hammaslääkärille on syytä aina mainita raskaudesta, niin että hän osaa ottaa sen huomioon hoito-ohjeissaan.
Väsymys
Raskaus rasittaa äiteja eri tavoin. Jotkut ovat elämänsä kunnossa ja pirteita, osa taas on varsin väsynyt sekä raskauden ensimmäiset kolme kuukautta että viimeisiet pari-kolme kuukautta. Ruumiinrakenne vaikuttaa tähän varsin paljon. Suurikokoinen nainen ei ole alttiina yhtä suurelle rasitukselle kuin pieni ihminen, jonka kokoon nähden 3-4 kiloisen lapsen ”kasvattaminen” kohdussa on melkoinen urakka. Väsymys tulee ottaa vakavasti. Keskellä työpäivää on pyrittävä lepäämään tai ainakin nostamaa välillä jalat korkealle. Jos väsymys kestää parikin viikkoa, on hyvä neuvotella asiasta lääkärin kanssa.
Anemia
Väsymys saattaa johtua anemiasta. Veren hemoglobiini usein laskee raskauden aikana, sillä veren määrä lisääntyy ja veri tavallaan laimenee. Tarvittaessa lääkäri tai terveydenhoitaja suosittelee rautalääkkeitä. Ulkoilu ja C-vitamiini (hedelmät ja vihannekset) edistävät raudan imeytymistä.
Virtsaamintarve, hikoilu
Raskauden alkuaikoina ja erityisesti juuri ennen kuin kuukautisten normaalisti pitäisi tulla, on tavallista että tuleva äiti tuntee epämääräistä painontunnetta alavatsassa. Tämä johtuu verisuoniston laajentumisesta ja verenkierron vilkastumisesta. Virtaamisen tarve lisääntyy. Varsinkin odotuksen loppuaikoina kun suurentunut kohtu painaa virtsarakkoa, voi lapsen potku aiheuttaa äidille ”vahingon”. Hikoilu lisääntyy raskauden aikana samalla tavalla kun kaikki muukin aineenvaihdunta vilkastuu. Puhtauteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Valkovuoto
Emättimestä tuleva valkovuoto lisääntyy tavallisesti raskauden aikana. Kutiseva tai pistävän hajuinen vuoto on tutkittava, koska kysymyksessä voi olla tulehdus. Pesu on tehtävä pelkällä vedellä, sillä peräpyyhkeet ja saippua ärsyttävät limakalvoa. Emätinhuuhteluja ei tulisi suorittaa, ne lisäävät keskenmenon vaaraa.
Verinen vuoto
Odotusaikana kuukautiset jäävät pois, sillä kohdun limakalvo, joka kuukautisten aikana poistuu, on raskauden kehittymiselle välttämätön: hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy siihen. Vähäistä veristä vuotoa voi kuitenkin ilmetä niinä aikoina, jolloin kuukautisten normaalisti pitäisi tulla kahden ensimmäisen raskauskuukauden aikana.
Kaikki muu verinen vuoto emättimestä on hälyyttävää, ja silloin on heti lähdettävä sairaalaan tai lääkäriin.
Pahoinvointi
Noin puolet odottavista äideistä kärsii pahoinvoinnin tunteesta, raskauden alkupuolella, erityisesti aamuisin kun vatsa on tyhjä. Myös huimaus ja silmissä mustuminen noustessa voivat liittyä tähän. Pahoinvointi loppuu tavallisesti 4.raskauskuussa. Pahoinvointia lieventää, jos nauttii jo ennen vuoteesta nousua esim. grahamkeksin, korpun, leipäpalan, maito- tai mehulasillisen tms. Nämä kannattaa jo illalla varata vuoteen viereen. Vuoteesta pitäisi nousta hitaasti ja rauhallisesti. On hyvä varata itselleen aikaa loikoilla ennen ylösnousemista. Pahoinvointi voi yllättää myös keskellä päivää vatsan tyhjetessä. Tästä syystä on hyvä syödä pieniä välipaloja päivän mittaan. Varsinainen kova oksentelu ei ole normaalia raskaudenkaan aikana. Siihen on pyydettävä lääkärin hoito-ohjeita.
Rinnat
Rinnat alkavat suurentua ja ne saattavat tuntua aroilta ja pingottuneilta. Tiosesta raskauskuukaudesta lähtien niistä voi tihkua maitoa. Rinnat tuntevat tässä vaiheessa herkästi kylmän, joten ne on syytä pitää lämpimänä. Talvella on hyvä käyttää ulkona esim. suurta villaista kaulaliinaa rintojen suojana. Kylmässä vedessä uiminen ei ole suositeltavaa. Nännejä on hyhvä hieroa apteekista saatavalla perusvoiteella, jotta niiden iho vahvistuisi ja kestäisi imemisen. Jos nännien päät ovat pienet tai sisäänpäinkääntyneet, kannattaa venyttää päivittäin jo muutamaa kuukautta ennen synnytystä, että vauvan olisi helpompi saada niistä kiinni.
Raskausarvet
Varsinkin helposti lihoville äideille voi tulla nk.raskausarpia rintoihin, vatsaan ja reisiin. Nämä Punertavat, repeämän näköiset juovat vaalenevat monilla melkein huomaamattomiksi synnytyksen jälkeen. Alkuvaiheessa niitä voi rasvata perusvoiteella.
Ihon tummuminen
Iho yleensä tummuu odotusaikana, erityisesti rintojen päät ja ulkosynnyttimet. Vatsanpohjasta napaan ilmestyy usein ruskea viiva. Kasvoihin voi myös ilmestyä nk. maksaläiskiä. Myös nämä vaalenevat synnytyksen jälkeen, mutta varsinaista parannuskeinoa niihin ei ole.
Närästys
Raskauden loppupuolella tavallinen kiusa on närästys. On syytä välttää vahvasti maustettuja ruokia, myös kahvia ja vahvaa teetä. Rasvassa käristetyt ruuat aiheuttavat myös närästystä. Soodan ja terveyssuolojen käyttö lisäävät turvotsta. Neuvolasta saa tietoa turvallisista närästyslääkkeistä (mm.Rennie). Närästys häviää itsestään lapsen synnyttyä.
Turvotus
Lievä turvotus on normaalia, ellei siihen liity verenpaineen nousua tai valkuaisen erittymistä virtsaan. Äkillinen ylimääräinen painonnousu, (keskikokoisella äidillä yli 500 g viikossa) merkitsee häiriötilaa. Tämän takia on heti otettava yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin.
Suonikohjut
Suonikohjut ja suonenveto pahenevat raskauden aikana ja taipumus niihin lisääntyy, kun kohtu painaa laskimoita. Vaivojen vähentämiseksi on syytä hankkia hyvät äitiysliivit odotusajan puolivälissä ja käyttää tukisukkia. Sukat pitäisi vetää jalkoihin jo sängyssä ennen ylösnousua. On hyvä lepuuttaa jalkoja keskellä päivää nostamalla ne ylös, ja pitää yöllä tyynyä jalkojen alla. Kengät eivät saa puristaa eivätkä olla kovin korkeakorkoisia. On hyvä vaihtaa niitä päivän mittaan.
Suonenveto
Suonenvedosta kärsivien on syytä voimisteluttaa jalkojaan kipristelemällä ja ojentamalla varpaita, jännittämällä ja rentouttamalla jalkoja polvesta alaspäin. Suonenvedon aikana polvi ojennetaan suoraksi, otetaan isosta varpaasta kiinni ja vedetään jalkaa yllöspäin. Myös yösukista on apua.
Peräpukamat ja ummetus
Kohtu painaa kasvaessaan myös peräsuolta ja lisää näin taipumusta peräpukamiin. Ummetus pahentaa peräpukamia, joten on syytä kiinnittää erityistä huomiota ruokavalioon. Ummetusta vähentää runsaskuituinen ruoka: täysviljan käyttö leipänä ja puuroina sekä kasvisten, marjojen ja hedelmien runsas käyttö ja riittävä nesteiden nauttiminen. Tarvittaessa voi ruokaan lisätä suolen toimintaa edistäviä vehnän leseitä tai –alkioita ja kuivattuja hedelmiä. Myös liikunta auttaa vatsan toimintaa.
Selkäkivut
Vatsan kasvaessa selän lihakset joutuvat kovaan rasitukseen, joka usein tuntuu selkäkipuna. Hyvä asento, ts.vatsan vetäminen sisäänpäin (niin paljon kuin se odotusaikana on mahdollista) vähentää kipuja. Hyvät äitiysliivit ja tilavat, matalakorkoiset kengät helpottavat selän vaivoja. On syytä nukkua patjalla, joka myötäilee selkää mutta samalla antaa silel tukea. Jännittyneet selkälihakset laukeavat varovaisella hieronnalla ja levolla. Vatsan lihaksia vahvistava kevyt voimistelu on myös paikallaan. Voimisteluohjeita saa neuvolasta.
Liikunta
Raskauden aikana äidin kannattaa hoitaa terveyttään myös liikkumalla ja oleskelemalla mahdollisimman paljon ulkoilmassa. Äidin hyvä kunto edistää lapsen terveyttä. Aikaisempia liikuntaharrastuksia voi yleensä jatkaa aivan raskauden loppupuolelle asti. Varmuuden vuoksi on kuitenkin syytä välttää sellaisia urheilulajeja ja tansseja, joissa esiintyy hyppyjä, kurotuksia ja muita äkillisiä liikkeitä. Harkintaa vaatii myös uiminen kylmässä vedessä tulehdus- ja supesteluvaaran vuoksi. Rauhallinen kävely päivittäin on todettu erittäin hyväksi liikuntamuodoksi. Kevyet kotityöt antavat myös tarpeellista liikuntaa. Raskaat siivoustyöt kuten esimerkiksi mattojen pesu lisäävät keskenmenon vaaraa. Pitkät automatkat tai moottoripyöräily eivät myöskään ole suositeltavia. Lentomatkat sellaisissa lentokoneissa, joissa ei ole säädettävää ilmanpainetta, voivat vaikeuttaa sikiön hapensaantia.
Turvavyö
Turvavyön käyttöpakko on nyt ulotettu myös auton takaistuimelle . Nykyiset 3-piste turvavyöt ovat turvallisia myös vauvalle. Joskus turvavyön käyttö kuitenkin tuottaa hankaluuksia raskauden loppuvaiheessa. Mikäli kysymyksessä on sairaus, voi lääkäri kirjoittaa siitä todistuksen, joka vapauttaa käyttämästä turvavyötä.
Yhdyntä
Yhdyntä on mahdollinen koko raskausajan, ellei lääkäri anna muita ohjeita. Vatsan kasvaessa on syytä kokeilla erilaisia yhdyntäasentoja. Jotkut naiset ovat raskauden alkuväsymyksen aikana haluttomia yhdyntään, mutta yleensä rakkauselämä on odotusaikana tavallista miellyttävämpää kun ehkäisystä ei tarvitse huolehtia. Ellei jompikumpi tunne halua yhdyntään, hellikää toisianne muuten. Kaikki mikä tuottaa molemmille mielihyvää kuuluu rakkauselämään.
Lähde: Stakes (meille tulee vauva)
<< Takaisin
© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty