Downin Oireyhtymä
Yleisin kromosomipoikkeavuuksista on niin sanottu Downin oireyhtymä.Sitä esiintyy keskimäärin yhdellä noin 700 lapsesta.
Suomessa syntyy vuosittain noin sata Down-lasta. Riski saada Down-lapsi kasvaa iän myötä. Alle 25-vuotiaiden vanhempien riski saada Down-lapsi on yksi 2000:sta, mutta yli 40-vuotiailla äideillä riski on jo yksi 100:sta ja yli 45-vuotiailla yksi 25:stä.
Downin oireyhtymä voidaan todeta jo sikiöaikana. Poikkeavuus johtuu solujen ylimääräisestä kromosomista numero 21. Se vaikuttaa lapsen kehitykseen jo munasolun hedelmöittymisestä lähtien.
Down-raskaudet sujuvat yleensä normaalisti. Lapset syntyvät keskimääräistä pienempinä, usein alle kaksi ja puoli- kiloisina. Lasten kasvu on hidastunut jo sikiökaudella. Poikkeuksiakin löytyy :joskus Down-lapset voivat olla myös tavallista suurempia.
Oireyhtymä havaitaan yleensä ensimmäiseksi kasvonpiirteistä. Silmät ovat ylöspäin vinot, kasvot litteät ja pyöreät ja nenänselkä matala. Pään ympärysmitta on yleensä pienempi kuin terveillä vauvoilla.
Suu on usein auki, ja kieli työntyy sieltä helposti ulos. Sormet ovat lyhyet ja kämmenessä on niin sanottu nelisormipoimu.
Synnynnäinen sydänvika on Down-lapsilla noin 40 kertaa yleisempi kuin muilla. Jonkinasteisia epämuodostumia saattaa sydämen lisäksi olla muissakin sisäelimissä. Down-lapsi on myös erityisen herkkä hengitystietulehduksille.
Downin syndroomaa sairastavien älykkyysosamäärä jää aikuisenakin alle viidenkymmenen. Se vastaa kehitysiässä noin viittä-seitsemää vuotta. Down-vauvat kehittyvät samassa järjestyksessä kuin terveet lapset, mutta hitaammin. Kävelemään he oppivat usein vasta parivuotiaina. Puhumaan oppiminen on vaikeaa.
Henkisesti Down-lapset ovat hyväntuulisia ja sosiaalisia, usein myös hyvin musikaalisia.
Lähde: Kaks'Plus; Suuri Vauvakirja, WSOY
Down-lasten vanhempien vieraskirjan osoite
http://www.freebok.net/books/sukka/view.html
<< Takaisin
© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty