Pääsivu  |  Odotus |   Synnytys Vauvat Vauvakuvat  |   Keskustelupalsta  |  Chatti  |   Linkit  |   Verkkokauppaan

  
 

 

<< Takaisin

Raskausajan Alkoholin käyttö

Alkoholi läpäisee helposti istukan ja siirtyy sikiöön. Sikiö ei kykene hajottamaan alkoholia samaa tahtia kuin aikuinen, ja siten alkoholipitoisuus sikiössä voi olla jopa korkeampi kuin äidissä. Runsas, toistuva alkoholin käyttö alkuraskaudessa lisää sikiön epämuodostuma- ja keskenmenoriskiä. Toistuva tai runsas ajoittainen alkoholinkäyttö raskauden aikana voi aiheuttaa sikiön alkoholisyndrooman, johon kuuluu poikkeavien ulkonäköpiirteiden, pienikasvuisuuden ja pienipäisyyden lisäksi keskushermoston kehityshäiriö. Keskushermostovaurion vaikeusasteesta riippuen ongelmat voivat lapsuusiässä tulla esiin oppimisvaikeuksina, käytöshäiriöinä tai kehitysvammaisuutena.

Kun suunnittelet raskautta tai kun raskaaksi tuleminen on mahdollista, vältä humalahakuista juomista. sikiön elimet kehittyvät raskauden ensimmäisten noin 10 viikon aikana - aikana, jolloin et tiedä olevasi raskaana. Sikiön elinepämuodostuman riski kasvaa huomattavasti, mikäli äiti on ollut humalassa raskauden alkuviikkoina.

Kun toteat olevasi raskaana, älä ota alkoholia:

  • on todettu, että sikiön vaurioitumisriski nousee selvästi, jos alkoholia nautitaan yli 1,5 alkoholiannosta (esim. 2 keskiolutpulloa) päivässä.
  • on todettu, että humalahakuinen alkoholinkäyttö on erityisen vaarallista sikiön kehittymisen kannalta - 5 olutpulloa yhden päivän aikana vaurioittaa sikiötä enemmän kuin sama määrä käytettynä tasaisesti 5 eri päivän aikana
  • mutta ei voida osoittaa, että yksi satunnainen alkoholiannos raskauden aikana vaikuttaisi syntyneen lapsen kehitykseen.

 

<< Takaisin

© 2003-2005 www.vauvat.net Tekstien kopionti ilman lupaa ehdottomasti kielletty

 

 

 

 


Ylläpitäjä: www.vauvat.net © 2003 vauvatar